Uniapnea –
mikä se on?
Uniapnea on unihäiriö, jossa unenaikaiset hengityskatkokset tekevät unesta katkonaista. Toistuvien katkosten takia uniapneaa sairastava on usein aamulla väsynyt, tuntee itsensä ärtyneeksi ja nukahtelee helposti. Uniapnea voi lisätä myös riskiä sairastua masennukseen tai muihin mielialahäiriöihin.
Hengityskatkokset havahduttavat nukkujan ja uni keskeytyy
Apneoiden aikana veren happipitoisuus laskee, mikä havahduttaa nukkujan kesken unien. Kun happipitoisuus on laskenut riittävän alas, aivot reagoivat pakottamalla nukkujan vetämään happea keuhkoihinsa. Tällöin uni keskeytyy, vaikkei nukkuja varsinaisesti herääkään. Hengityskatkosten eli apneoiden pituus vaihtelee muutamasta sekunnista aina yli minuuttiin. Huomionarvoisina katkoksina pidetään yli 10 sekunnin apneoita, joita esiintyy vähintään viisi kertaa tunnissa.
Syynä nielun ahtautuminen
Hengityskatkoksen eli apnean aiheuttaa nielun ahtautuminen, joka johtuu kielen ja pehmytkudoksen lihaksien rentoutumisesta nukahtamisvaiheessa. Nielun ahtautumisen syynä on useimmiten runsas rasvakudos, mutta syy voi olla myös rakenteellinen. Uniapneaa voi sairastaa kuka tahansa sukupuoleen tai kuntoon katsomatta ja hengityskatkoksia voi kokea niin ylipainoinen kuin urheilullinen ja hyväkuntoinenkin henkilö.
Uniapneaa voidaan hoitaa tehokkaasti uniapnean laadusta riippuen itsehoidolla, CPAP-laitehoidolla ja leikkauksella. Uniapnea todetaan unipolygrafialla, jossa tutkitaan mm. veren happipitoisuutta ja sydämen pulssia.
Jos epäilet, että sinulla on uniapnea tai koet nukkumisen kanssa ongelmia,
ota yhteys Unixin unihoitajaan.